Miehekkeen piti alun perin lähteä mukaan kennelpojaksi kentän laidalle, mutta loppujen lopuksi suuntasin kisoihin itsekseni. Pikkuveljeni oli viikonloppuna kyläilemässä Tampereella ja perjantai-ilta lipsahtikin melkoisen myöhäiseksi lautapelien parissa. Minulla ei ollut kuuden aikaan seuraavana aamuna herätessäni sydäntä kiskoa ylös myös parempaa puoliskoani, jonka ilta oli ollut melkoisen riehakas. Päätinkin antaa armoa miehelle ja läksin kaikessa hiljaisuudessa matkaan yksin. Mikäs siinä ajellessa, kun koira nukkua tuhisti takapenkillä, vakionopeudensäädin piti huolta matkan ripeästä taittumisesta ja navigaattori varmisti sen, että auton kurssi oli oikea.
Erikoisvoittajaluokkaan oli ilmoittautunut 12 koiraa ja arpaonni oli sijoittanut meidät koko revohkan keulille. Mikäpä siinä, muistan ajatelleeni ykkösenkuvaa hakaneuloilla tokoliivin selkään kiinnittäessäni, edellinen ja ainoa ykköstulos EVL:stä kun tuli juuri samalla numerolla. Kävin lämmittelylenkillä Lunan kanssa ja totesin jo orastavaa päänsärkyä potien, että heinän syöminen oli koiran mielestä nähtävästi kisapäivän ensisijainen agenda, hyvänä kakkosena tuli horisonttiin tuijottaminen tyhjin katsein. Epätoivoani vahvisti entisestään se, että paikkamakuita ja -istumisia tehdessä Luna oli aivan kammottavan levoton, reagoi käskyihin viiveellä (tai ei ollenkaan) ja yritti touhuta omiaan kehässä. Minusta alkoi tuntua siltä, että kisoihin tuleminen oli virhe ja että en häviäisi hirvittävästi, jos iskisin kaikessa hiljaisuudessa koiran takaisin autoon ja ajaisin matkoihini toisen paikkamakuuryhmän aikana. Toisaalta tulipa melankolisen hetken aikana käytyä läpi melkoisesti syviä ajatuksien pohjamutia koko kisaamisen mielekkyydestä ja siitä, millaiset asiat tokon harrastamisessa ovat minulle tärkeitä.
Yksilöliikkeisiin tsempattiin hieman ja seuraaminen sujuikin ihan mukavasti joitakin peruskömmäreitä lukuunottamatta. Luoksetulo oli paras pitkiin aikoihin (tarkoittaa sitä, että koira ylipäänsä pysähtyi :D) ja myös tunnari sujui mukavasti, vaikka selkeästi epävarmemmin kuin hetkeen. Ruudussa Luna sen sijaan touhusi täysin omiaan - merkki onnistui todella hyvin, mutta oikeaa sijoitusta ruudun sisällä ei tuntunut löytyvän millään ja sitten paikallaan makoilukin emännän kävelyosuuden aikana osoittautui kumman haasteelliseksi. Edellisissä kisoissa Luna otti varaslähdön ruudusta perääni ilman käskyä ja nytkin otus näkyi videolta katsottuna nousevan seisomaan ennen aikojaan - uhkaavia merkkejä alkaa olla ilmassa tässä kohtaa. Ongelma on meille täysin uusi ja liittynee kisavireeseen, koska en saa koiraa ikinä kiinni treeneissä tällaisesta käytöksestä.
Seuraava liikesetti oli sekin ihan kelpoa työskentelyä. Z-käpöttely oli perushyvää tekemistä ja myös metallinoudossa Luna onnistui omalla tasollaan, olkoonkin että kapulaa poimittiin suuhun miltei 10 sekuntia. Kaukokäskyjen kymppi lämmitti sydäntä, sillä olen tehnyt kyseisen liikkeen kanssa kovasti töitä pitkin talvea ja ennen sitäkin. Ohjattu nouto sen sijaan oli täysi katastrofi: merkille lähdön sijaan koira yritti jälleen juosta suoraan kapulalle, kuten edellisessäkin kokeessa. Tällä kertaa ehdin ärjäistä kiellon ja uuden käskyn jo heti alkumetreillä ja Luna menikin kuuliaisesti sitten merkille seisomaan "No joo joo, tiedetään" - ilmeellä. Kapulan haku sujui itsessään ilman mitään ongelmia.
Kokonaisuudessaan koe oli luonnollisesti positiivinen, riittihän yritys 269 pisteen ykköstulokseen ja samalla korjasimme mukaan myös rotumestaruuden. Jatkoa ajatellen edessä on kuitenkin melkoinen määrä korjausliikkeitä ja kurinpalautusta. Saas nähdä, kuinka tämän kesän kanssa käy.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti